|
Etusivu Arkisto
ARKISTO
TAPAHTUMIA
2007
Huussit
kuntoon - maalit pintaan 16.6.
Kesäinen teemalauantai 16.6.07
klo 10 -15 TerveTalo -keskuksessa.
Leppoisaa kesäistä lauantaita
vietetään TerveTalo-keskuksessa perusasioiden parissa.
Esillä on kuivakäymälöitä ja käymälälaitteita.
Punamultaa ja muita hyviä pintakäsittelyaineita
esitellään ja kokeillaan. Tervetuloa mukaan!
Kiviriihi
Keskiviikkona 9.5. klo 10-16 Orivedellä
Liuskemestarit Oy:n esittelytiloissa, Koulutie 44.
Luonnonkiven käyttöä
edistävä seminaaripäivä. Paikkoja rajoitetusti
- tiedustele Mikolta puh. 040 535 9417. Kiviriihen tulokset
ovat esillä Liuskemestarit Oy:n myymälässä
toukokuun loppuun asti.
Tulisijapäivät
Lauantaina ja sunnuntaina 28. -
29.4. alkaen klo 11 Kuhmalahdella seurakuntatalolla:
Tulisijapäivillä
perehdytään mm. kaupan oleviin muurattuihin tulisijoihin,
piipun kunnon tarkistukseen, uusien tulisijojen muuraukseen
vanhojen purettujen tilalle, mökille sopiviin piippuvaihtoehtoihin
sekä vanhojen uuninluukkujen käsittelyyn uuni- ja
hellamustalla. Kuhmalahden kotiseutuyhdistyksen omistaman
kotiseutumuseon kunnostushanke sisältää myös
tulisijojen kunnostuksen, jota tehdään talkoilla
tulisijapäivien aikaan (vanhan tulisijan purku ja dokumentointi).
Luentoja, näytteilleasettajia, neuvontaa. Talkoisiin
osallistuville hyvät ruuat ja pullakahvit.
Ilmalämpöpumppu
19.4.
Torstaina 19.4.07 klo 18 - 20 TerveTalo
-keskuksessa Luopioisissa:
Miten ilmalämpöpumppu valitaan ja asennetaan? Minne
se sopii? Kahvittelun lomassa keskustellaan aiheesta ilmalämpöpumppuja
asentavien yritysten edustajien kanssa.
Hulluna
kyliin - ennakkoluulotonta elämää ja asumista
maaseudulla
Aika: tiistai 27.3.2007 klo 12
- 17
Paikka: Suomela Juupajoen Kopsamolla
Järjestäjät: Terve Talo Kylässä -hanke
Pirkan Kylät ry
Pirkan maalle asumaan-hanke
Maaseutuasumisen seminaari ja
paneelikeskustelu. Oheistapahtumana kylien, hankkeiden ja
muiden toimijoiden esittelypöytiä mm. Luomura ry:n
lukunurkka, ym.
Korjausrakentaminen
Torstaina 15.3.07 klo 18 - 20 TerveTalo
-keskuksessa Luopioisissa:
Pientä laittoa - tai joskus vähän isompaakin.
Korjausrakentamista suunnittelevan kannattaa uhrata ensin
aikaa hyvään suunnitteluun ja vaihtoehtojen kartoitukseen.
Teemasta keskustelemassa mm. perinnerakentamisen asiantuntija
Aki Sulonen ja arkkitehti Harri Metsälä.
Energiatehokas
talo
Torstaina 8.2.07 klo 18 - 20 Pälkäneen
valtuustosalissa (HUOM! paikka):
DI, eläkkeellä oleva VTT:n rakennustekniikan tutkija
Pekka Leppänen kertoo omasta talostaan ja sen ratkaisuista.
Kahvin lomassa keskustellaan energiatehokkaan talon rakentamisesta
ja siitä, miten vanhan talon energiatehokkuutta voi lisätä.
Sähköä
kotona
Torstaina 18.1.07 klo 18 - 20 TerveTalo
-keskuksessa Luopioisissa:
Sähkö on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Jos halutaan rajoittaa sähkön ja säteilyn vaikutuksia
asuintiloissa, niin hyviä neuvoja ja alan tuotteita on
jo tarjolla Suomessakin.
Asiantuntijana Erja Tamminen Ay.
TAPAHTUMIA
2006
Yleisöluento
"Puun oikea poltto - hiukkaspäästöt hallinnassa
ja Case: Villa
Marjalan tulisijat"
Heikki Hyytiäinen pitää
Terve Talo-keskuksessa, Keskitie 5, 36760 Luopioinen la 20.5.
klo 15-16 yleisöluennon muuratuista tulisijoista ja puun
oikeasta poltosta. Hän esittelee luennossaan myös
Terve Talo-mallitalo Villa Marjalan tulisijat.
Muurausleiri
to 18.5. - su 21.5.
Suomalaiset Tulisijat ry:n muurausleiri
pidetään Terve Talo-mallitalo Villa Marjalassa to
18.- su 21.5. Muurauskurssi on Suomessa lajissaan ensimmäinen:
yhteisessä muuraustapahtumassa ammattimiehet voivat keskustella
työtavoistaan, materiaaleistaan ja työkaluistaan.
Muurausleirillä muurataan
tulisijat Luomura ry:n Terve Talo-mallitalo Villa Marjalaan.
Ne on suunnitellut Suomalaiset Tulisijat ry:n puheenjohtaja,
arkkitehti ja tulisijatutkija Heikki Hyytiäinen. Kurssilla
muuraus aloitetaan torstaina 18.5. ja sunnuntai-iltaan mennessä
saadaan valmiiksi takkaleivinuuni (alla varaava tulisija,
päällä leivinuuni) ja keittiön liesi sekä
hormit (osa). Yleisö, muurarit ja media ovat tervetulleita
seuraamaan tapahtumaa.
Kompostorin
rakennuskurssi la 8.4. klo 10-15
Järj. Käymälät
kuntoon -hanke, Luopioinen.
Perinteiset
ja luonnonmukaiset pintakäsittelyaineet 6.4. klo 18.00
Ulko- ja sisämaalausvinkkejä.
Yrittäjä Hans Alfreds, Sateenkaarivärit Oy.
Millainen
tulee rakenteilla olevasta Mallitalosta? 9.3. klo 18.00
Ideoista käytäntöön.
Luomura Ry:n toiminnanjohtaja Mikko Tuononen.
Puu
materiaalina 9.2. klo 18.00
Mitä puuta mihinkin rakentamisessa
ja sisustamisessa? Arkkitehti Harri Metsälä.
TAPAHTUMIA
2005
Joulu
tulee kotiin - TerveTalo -luento to 8.12. klo 18
Sisusta ja koristele tunnelmallinen
joulu. Artesaani Miia Liimatainen / Tila & Ihme tilasuunnittelu.
Hyvinvointiteknologia
apuna asumisessa - Seutuseminaari 2005
Ti 15.11.05 klo 13 - 16 Terve Talo
-keskus, Luopioinen (Keskitie 5 E).
Teemana on uuden teknologian
hyödyntäminen terveellisessä asumisessa ja
rakentamisessa. Alustajat tutkimuspäällikkö
Kimmo Vänni TAMK ja projektipäällikkö
Mikko Tuononen. Kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset Tampereen
kesäyliopistoon ti 8.11. mennessä, puh. 03 223 8433
tai kirsikka.soikkeli(@)uta.fi.
Maaseudun
ekologinen pientalo - TerveTalo -luento to 10.11. klo 18
Terve talo maaseudulla –hankkeen
toisen mallitalon esittely. Sauna siivessä, erikseen
tai viherhuoneen takana! Arkkitehti Pertti Toivari.
Ekologinen
keittiö - TerveTalo -luento to 13.10. klo 18
Vinkkejä toimivan keittiön
suunnitteluun. Johtava tutkija Anneli Reisbacka / Työtehoseuran
kotitalousosasto.
Pientalon
teettäminen - TerveTalo -luento to 22.9. klo 18
Askeleet omasta haaveesta valmiiksi
kodiksi. DI Anssi Koskenvesa / Mittaviiva Oy.
ETUSIVU
|