Antonian olkipaali-saviateljee Korppoon saaristossa

 

Antonia Ringbomin olkipaali-saviateljee Korppoossa on rakennuttajansa näköinen. 

Arkkitehtisuunnittelusta vastasi arkkitehti Helena Sandman.  Hän suunnitteli, Antonian toiveiden mukaan, valoisan ateljeerakennuksen, jossa on pimeämpi animaatio- ja editointistudio sekä parvi.  Rakentamista veti korppoolainen rakentaja Tom Fredriksson.

Rakennuslupa saatiin v. 2008 ja keväällä 2009 alkoi rakentaminen.  Ateljeessa on puurunko ja sen rakennusmateriaalina on savirapatut olkipaalit.  Antonian poika, huonekalupuuseppä Albert Sundström ryhtyi talonrakentajaksi.  Rakentaminen oli pitkälti talkootyötä, johon elokuun rappausleirillä osallistui mm. Savi ry:n väkeä.

Lisätietoa rakentamisesta löytyy Savi ry:n "Pääskynen 1-1/2010" -lehdestä (artikkeli liitteenä vasemmalla).

Antonias Ateljé, Korpoström

Antonia Ringbom ateljeensa kuistilla.  Rakennuksessa on kaksikerrosavirappaus.  Pohjarappauksessa on savea, hiekkaa, lehmänlantaa, purua ja vettä. Pinnassa kalkkirappaus.

35m2 lämmittämiseen riittävät varaava tulisija, Kerman Saven Viola-takkauuni, paino 850 kg  ja tiilipiippu,

Tuulettuva alapohja suojaa maakosteuden nousulta ja radonsäteilyltä. Luonnonkivillä täytetään vielä "alamuuria"

Ateljeen ulkopinnan kalkkirappaus (1 osa kalkkia, 3 osaa hiekkaa, 1 osa vettä) tehtiin heinäkuussä 2010 savirappauksen päälle. Värirappauksen oikeaa sävyä Antonia kokeili pitkään.  Kanervanvärisessä rappauksessa on 30 l kalkkia, 90 l hiekkaa, vettä, 1 l capuut mortuumia ja 0,8 l kobolttia. 

Puurunko on 150 x 150 mm ja sisätiloissa puutavara on käsittelemätöntä.

Kuvittaja ja animaatioelokuvantekijä Antonia Ringbom asuu Korppoossa vakituisesti.  Hän viihtyy hyvin valoisassa ateljeessaan.

PDF-tiedostoAntonia Ringbom _ saviateljee (567 kB)
Antonia Ringbom _ savi-olkipaaliiateljee_ juttu Savi Ry.n Pääskynen lehdessä 1/2010

Rakennusvuosi 2009 ja rakennusmateriaalit ovat nähtävissä oven yläpuolella. Olkipaalien pintaan sisä- ja ulkopuolelle "ommeltiin" tiheämetalliverkko.

Talossa on käytetty kierrätysmateriaalia, mm. ikkunat ja ovet ovat lähiseudulta puretuista rakennuksista.

Ensimmäiseksi valmistui iso pulpettikatto, katteena kunnostettu kierrätyspelti.  Katon eristeenä on selluvilla.