ARKKITEHDIN EKOTALO

Arkkitehti Kati Juola suunnitteli kuutisen vuotta sitten perheelleen ekotalon Raaseporin alueelle.  Kati Juola-Alanen on valmistunut arkkitehdiksi USAssa ja erikoistunut ekoarkkitehtuuriin Hollannissa. 

Katin perheen oman talon suunnittelun lähtökohtia olivat terveellisyyden, turvallisuuden ja kestävien ratkaisuiden lisäksi, tontti, rauhallinen rakennuspaikka metsän keskellä, puulämmitys ja passiivisen aurinkolämmön hyödyntäminen.  Talo suunniteltiin itselle mieluisaksi ja selkeäksi.  Se on yhtä suurta tilaa.  Ekotalo on rakennettu helposti muunneltavaksi.  Kohta perheen 6-vuotiaalle Ninja-tyttärelle rakennetaan liukuoviseinillä omaa yksityistä tilaa.

Puurunkoisessa matalaenergiatalossa on 92 m2.  Honkatalot hoiti Precut -runkopystytyksen ja rakennustyötä jatkoi Sami Alanen kavereineen.  Rakennuskustannukset vuonna 2006 olivat noin 1500 euroa neliöltä.

Kaikki johdotukset on tehty pintaan ja vesijohdot suoraan alas.

(Kuvat Mikko Tuononen, teksti Marja Salmenmäki)

 

 

Ekotalo lämpiää puulla.   Puulämmityksen suunnittelusta vastasi arkkitehti, tulisijasuunníttelija Heikki Hyytiäinen Tulisydän Oy:stä.  Talossa on 2 varaavaa takkaa, sydänmuuri, leivinuuni, puuhella ja ihana uuninpankko (Siamilaiskissa Hipsun lempipaikkoja).  Ja talossa on tietysti lämpöä varaavat tiilipiiput.

Kaikki ruoka valmistetaan puuhellalla ja leivinuunissa.  Polttopuuta kuluu noin 12 kuutiota vuodessa.

Tiilestä muuratun tulisijan päällä ei ole liian kuuma, vaan siinä viihtyvät viherkasvitkin.  Kuvassa uunin päällä ikkunan puolella kasvaa stevia.

 

Ekotalon väki, arkkitehti Kati Juola - Alanen, tytär Ninja ja joogaopettaja Sami Alanen viettävät paljon aikaa kotona.  Matalaenergiatalon lämpöviihtyvyys on erinomainen.  Vieraatkin viihtyvät lattianrajassa.

Ulkoseinissä on sähkösuojaus, joka tehtiin puupaneelin alle asennetulla, radiotaajuisilta signaaleilta suojaavalla ohuella hiilikuituverkolla.  Sähkösuojauksen suunnitteli Erja Tamminen Ay.

Lattiapinnassa on öljy/väripigmentti Auro/Pajutex. Ja käsin tehty vahaus!

Talon suorakaiteen muoto vaikutti osaltaan rakennuskustannuksiin. Ekotalon isot ikkunat aukeavat etelään ja lippa suojaa liialta auringonpaisteelta.

Puut pysyvät kuivina terassi alla.  Talon tuulettuva alapohja pidetään puhtaana.

Piha on tarkoitus rauhoittaa autoilta kokonaan.  Autojen parkkipaikka on suunniteltu tontin reunalle pois piha-alueelta.

Pihavaloille ei ole todettu tarvetta. Rakennuksen vuotuinen sähkönkulutus on noin 6000kw.

Alakatossa on käytetty paneelia, kahta eri leveyttä.  Ne on kuultomaalattu kaseiinimaalilla ja niiden nurkista on höylätty muutama milli pois.

Ulkoseinälaudat on tervattu lautoina.  Tervaa ihan semmoisenaan on 1 kerros. Pellitykset ovat kuparia.  Kuparin valintaa puolsi kestävyys ja ettei pellityksiä tarvitse koskaan käsitellä.

Ekotalossa on luonnonmukainen ilmanvaihto + kylpyhuoneen poisto.  Tuloilmaventtiili (kaikkiaan 2 kpl) näkyy kuvassa seinän alaosassa ja 3-4 poistoa on sijoitettu ylös/ulos.

pohjapiirrustus - avoimuutta , joustavuutta

Paras tähän mennessä näkemäni puulaatikkosysteemi. Ulkovarastosta puut kottikärryillä ulkoeteiseen ja kippaus/ latominen  ilmavaan pyörillä olevaan puulaatikkoon. Ja puulaatikko takaisin paikalleen. Tai kärryillä suoraan tupaan asti.  (Ihanneratkaisussa puulaatikolla pitäisi olla oma poisto)

Messinkipellin hohdetta...

Sami Alanen on itseoppinut rakentaja.  Eteisen liukuovikaapistotkin ovat hänen käsialaansa.

Puiset räystäskourut toimivat hyvin.

Matalaenergiatalossa on tehokkaasti lämpöä eristävät ikkunat.

Tervattu terassilattia

Seinät ja lipanalusta on tervattu. Pilareiden seokseen on lisätty mustaa pigmenttiä ja pellavaöljyä