Hirsimökin ekologinen laajennus

Pohjanmaalla sijaitseva laajennettu hirsimökki on valmistunut 2010 puolentoista vuoden urakan jälkeen. Alkuperäisessä mökissä oli alakerrassa eteinen, tupakeittiö ja pieni kamari sekä yläkerrassa huone ja aulatila. Laajennuksen myötä saatiin ruokailutila ja kylpyhuone sekä yläkertaan alas avoin työ- ja vierashuone. Lisäksi laajennuksen alle tehtiin kellari, jossa on tekninen tila sekä pyykkitupa. Laajennusosa on puurakenteinen ja eristetty ekovillalla. Omistajat halusivat säilyttää mahdollisimman paljon vanhoista materiaaleista, mutta myös uutta tekniikka on tuotu taloon. Alakerrassa on lankkulattian alla vesikiertoinen lattialämmitys ja kylpyhuoneessa on moderni kuivakäymälä, jonka säiliö on kellarissa. Lisäksi sisäänkäynnin kohdalle rakennettiin iso, lämmin lasiveranta.

Talossa on loistavasti onnistuttu säilyttämään vanhan talon henki ja uusi tekniikka on ujutettu taloon huomaamattomasti ja saumattomasti.

(Kuvat Mikko Tuononen, teksti Erika Sillander)

Patricia ja tytär Elsa laajennetun ja peruskorjatun talon edessä. Julkisivusta ei haluttu tehdä perinteisen punavalkoista, joten ikkunanpuitteet maalattiin siniharmaiksi. Nurkat saivat saman värin kuin lautavuoraus. Lisäeristys tehtiin hirsiseinän ulkopinnalle ja samalla ikkunat siirrettiin ulkoseinän tasalle, jotta julkisivun ulkonäkö säilyisi ennallaan. Laajennuksen alla näkyy myös uusi kellariosa, jossa on mm. tekninen tila. Alkuperäiset ikkunat on restauroitu ja uuteen osaan teetettiin ikkunat vanhan mallin mukaan.

Eteisen seinät on tapetoitu sanomalehtien sivuilla, niin kuin ennen usein oli tapana. Lopuksi seinä on laseerattu valkoisella maalilla.

Yläkerran työ- / vierashuone on alakertaan avoin parvimainen tila, joka saa valoisuutta pyöreästä päätyikkunasta.

Kellarikerros on uuden laajennuksen alla. Sieltä löytyy pyykkitupa, maalämpöpumppu, keskuspölynimuri sekä kuivakäymälän säiliö.

Välihuoneen yksi hirsiseinä jätettiin paljaaksi, kuurattiin mäntysuovalla ja lopuksi vahattiin Osmon konjakinsävyisellä vahalla. Muut seinät tapetoitiin kirjan lehdillä, jotka lopuksi lakattiin.

50-luvun keittiökalusteet on hankittu Ruotsista. Se on restauroitu ja maalattu pirteällä sinisen-turkoosilla värillä. Keittiön vanha puuliesi on ahkerassa käytössä. Lisäksi omistajat ovat halunneet säilyttää vanhan kellarin, joten keittiön pöydän alla olevassa kellariluukussa voi säilyttää kesän satoa.

Huomioita:

Omalla maulla ja tyylillä remontoitu ja laajennettu kohde. Kelpaa esitellä! (MTu)

Kuva mökistä ennen laajennusta. Se on rakennettu vuonna 1886 ja vuonna 2010 laajennusosa ja peruskorjaus satiin valmiiksi 1½ vuoden työurakan jälkeen.

Laajennettu osa on osittain avoin yläkertaan ja se tekee tilasta ilmavan ja valoisan.

Uudet lattialankut on hankittu sahalta, joka on erikoistunut perinteiseen tekniikkaan nk. kiilasaukseen, jossa lauta sahataan tukin muodon mukaan  ja pontataan. Näin on puutavara voitu hyödyntää maksimaalisesti. Vanhoista lattialankuista onnistuttiin säilyttämään osa.